| POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI PKMT
RY |
|
|
|
|
SÄÄNNÖT
|
|
|
|
|
|
|
|
| 1
§ |
Yhdistyksen
nimi |
|
|
|
|
|
Yhdistyksen
nimi on POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI PKMT
RY ja kotipaikka Joensuun kaupunki. Yhdistyksen
toiminta-alueena on Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri ry:n
ja Pohjois-Karjalan Reserviläispiiri ry:n
toiminta-alue eli Pohjois-Karjalan maakunta. |
|
|
|
|
| 2
§ |
Yhdistyksen
tarkoitus |
|
|
|
Yhdistyksen
tarkoituksena on maanpuolustusaatteen sekä –kulttuurin
vaaliminen ja maanpuolustustahdon, -tiedon ja –taidon
lisääminen. |
|
|
|
Tarkoituksensa
toteuttamiseksi yhdistys |
|
-
julkaisee
Karjalan Pojat –nimistä lehteä |
|
-
järjestää
kokouksia, näytöksiä, kursseja ja juhlia |
|
-
on
yhteistoiminnassa muiden maanpuolustusjärjestöjen,
puolustusvoimien ja eri
siviiliviranomaisten kanssa |
|
-
järjestää
opetus- ja esitelmätilaisuuksia |
|
|
|
Tarkoituksensa
tukemiseksi yhdistys hankkii varoja jäsenmaksuilla,
arpajaisilla, rahankeräyksillä asianomaisen luvan
hankittuaan ja julkaisutoiminnalla sekä vastaanottamalla
lahjoituksia ja testamentteja. |
|
|
|
Yhdistys
voi myös harjoittaa toimintaansa liittyvien
jäsentarvikkeiden pienimuotoista myyntiä, kioski- ja
ravintolatoimintaa yhdessä toimipaikassa. |
|
|
|
Yhdistyksellä
on myös oikeus omistaa irtainta ja kiinteää
omaisuutta. |
|
|
|
Yhdistyksen
tarkoituksena on myös tukea aatteellisesti ja
toiminnallisesti maanpuolustustoimintaa Pohjois-Karjalassa. |
|
|
|
|
| 3
§ |
Jäsenet |
|
|
|
Yhdistyksen
varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö tai
oikeuskelpoinen yhteisö. Yhdistyksen varsinaiset jäsenet
hyväksyy hallitus. |
|
|
|
Yhdistyksen
vuosikokous voi kutsua hallituksen esityksestä, yhdistyksen
ansioituneena puheenjohtajana toimineen henkilön yhdistyksen
kunniapuheenjohtajaksi. Kunniapuheenjohtajia
voi yhdistyksessä olla yksi kerrallaan.
Yhdistyksen vuosikokous voi kutsua hallituksen
esityksestä yhdistykselle kunniajäseniä, jotka ovat
huomattavasti edistäneet yhdistyksen toimintaa ja
päämääriä. |
|
|
|
Jäsenen,
joka haluaa erota yhdistyksestä, tulee kirjallisesti siitä
ilmoittaa hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittaa
eroamisestaan yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan
merkittäväksi. Jäsenyydestä vapautuminen tapahtuu sen
kalenterivuoden lopussa jolloin eroamisilmoitus on annettu. |
|
|
|
Jäsenen,
joka laiminlyö näiden sääntöjen mukaiset velvollisuutensa
yhdistystä kohtaan tai muuten toimii yhdistyksen
tarkoitusperiä vastaan, voi hallitus erottaa jäsentä
kuultuaan. |
|
|
|
|
| 4
§
|
Jäsenmaksu |
|
|
|
Varsinainen
jäsen suorittaa vuosittain yhdistykselle jäsenmaksun, jonka
suuruuden yhdistyksen vuosikokous päättää. Kunniapuheenjohtaja
ja kunniajäsenet eivät maksa jäsenmaksua. |
|
|
|
|
| 5
§
|
Neuvottelukunta |
|
|
|
Yhdistyksellä
voi olla hallituksen alaisuudessa toimivana, neuvoa-antavana elimenä
neuvottelukunta, jonka muodostavat neuvottelukuntaan kutsutut
Karjalan Pojat -lehden vuosi-ilmoittajat ja muut tukijat.
Neuvottelukunnan kokoonpanon vahvistaa yhdistyksen hallitus. |
|
|
|
Hallitus nimeää neuvottelukunnan puheenjohtajan ja
varapuheenjohtajan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan.
Neuvottelukunnan kokoonkutsujana toimii puheenjohtaja. |
|
|
|
Hallituksen
sihteeri toimii myös neuvottelukunnan sihteerinä. |
|
|
|
|
| 6
§
|
Hallitus |
|
|
|
Yhdistyksen
asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat vuosikokouksen vuosittain
valitsema puheenjohtaja ja vähintään kolme ja enintään viisi
vuosikokouksen valitsemaa muuta jäsentä. Hallitus pyritään
valitsemaan siten, että siihen kuuluvat Pohjois-Karjalan
Reserviupseeripiiri ry:n ja Pohjois-Karjalan Reserviläispiiri ry:n
edustajat. Hallitus kutsuu sihteerin keskuudestaan tai
ulkopuoleltaan. |
|
|
|
Yhdistyksen
hallituksen jäsenet valitaan vuosikokouksessa vuodeksi kerrallaan. |
|
|
|
Hallituksen toimikausi on
yhdistyksen vuosikokousten välinen aika. |
|
|
|
|
| 7
§ |
Hallituksen järjestäytyminen |
|
|
|
Yhdistyksen
hallitus valitsee keskuudestaan yhden (1) varapuheenjohtajan ja muut
tarpeelliset toimihenkilöt. Hallitus
voi asettaa alaisuudessaan toimivia toimikuntia tai työryhmiä
hoitamaan hallituksen määräämiä erityistehtäviä. Hallitus on
päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään
puolet hallituksen jäsenistä on läsnä. |
|
|
|
Hallitus
kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtajan kutsusta. Päätökset
hallituksessa tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä,
äänten mennessä tasan ratkaisee se, mikä on ollut puheenjohtajan
kanta, vaaleissa ratkaisee arpa.
Kutsu hallituksen kokouksiin on toimitettava hallituksen päättämällä
tavalla sen jäsenille vähintään seitsemän (7) päivää ennen
kokousta. |
|
|
|
|
| 8
§
|
Hallituksen tehtävät |
|
|
|
Yhdistyksen
hallituksen tehtävänä on toteuttaa yhdistyksen tarkoitusperiä ja
vuosikokouksen vahvistamaa toimintasuunnitelmaa, minkä
lisäksi hallituksen tulee: |
|
|
|
1.
kutsua yhdistys sääntömääräisiin kokouksiin ja
valmistella niiden asiat, |
|
2.
hoitaa yhdistyksen rahavaroja ja muuta omaisuutta, |
|
3.
päättää toimihenkilöiden ottamisesta ja erottamisesta, |
|
4.
päättää yhdistyksen jäseneksi hyväksymisestä ja
erottamisesta, |
|
5.
laatia yhdistyksen toiminta- ja tilikertomukset sekä esittää
ne
tilintarkastajille, |
|
6.
valmistella muut vuosikokousasiat, |
|
7.
valmistella jäsenten vähintään kolmekymmentä (30) päivää
ennen
vuosikokousta hallitukselle kirjallisesti esittämät
vuosikokousasiat, |
|
8.
hoitaa yhdistyksen jäsenrekisteriä ja arkistointia. |
|
|
|
|
| 9
§
|
Vuosikokous |
|
|
|
Yhdistyksen
vuosikokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä. Kutsu vuosikokoukseen on vähintään neljätoista (14) päivää
ennen kokousta julkaistava hallituksen määräämässä lehdessä
tai jäsenille lähetettävässä kirjeessä. |
|
|
|
Vuosikokouksessa
käsitellään seuraavat asiat: |
|
1.
yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja avaa
kokouksen, |
|
2.
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, |
|
3.
valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri, |
|
4.
valitaan kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa, |
|
5.
esitetään yhdistyksen edellisen toimintavuoden toiminta- ja
tilikertomus, |
|
6.
esitetään tilintarkastajien lausunto ja vahvistetaan tilinpäätös, |
|
7.
päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle ja muille
tilivelvollisille, |
|
8.
päätetään mahdollisesta tuesta vapaaehtoista
maanpuolustustyötä tekeville
järjestöille |
|
9.
määrätään yhdistyksen jäsenmaksu |
|
10.
vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio, |
|
11.
toimitetaan hallituksen puheenjohtajan vaali, |
|
12.
vahvistetaan hallituksen jäsenten lukumäärä, |
|
13.
toimitetaan hallituksen jäsenten vaali, |
|
14.
toimitetaan kahden (2) tilintarkastajan ja heidän
varamiestensä vaali, |
|
15.
käsitellään muut hallituksen vuosikokoukselle esittämät
asiat |
|
16.
kokouksen päättäminen. |
|
|
|
|
| 10
§ |
Ylimääräinen yhdistyskokous |
|
|
|
Hallitus
voi kutsua ylimääräisen kokouksen yhdistyslain 20 §:n mukaisesti
käsittelemään kokouskutsussa määrättyä asiaa.
Kutsu ylimääräiseen yhdistyskokoukseen toimitetaan kuten
vuosikokoukseen. |
|
|
|
|
| 11
§
|
Äänivalta |
|
|
|
Yhdistyksen
kokouksessa kullakin varsinaisella jäsenellä on yksi ääni.
Henkilöjäsenen ääntä ei voi edustaa valtakirjalla,
yhteisöjäsenen äänivaltaa käyttää yhteisön edustaja
valtakirjalla. |
|
|
|
Kunniapuheenjohtajalla
tai -jäsenellä ei ole äänioikeutta. |
|
|
|
Yhdistyksen
kokouksissa asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä,
äänten mennessä tasan ratkaisee se mikä on ollut puheenjohtajan
mielipide, vaaleissa
ratkaisee arpa. |
|
|
|
|
| 12§
|
Yhdistyksen tilikausi |
|
|
|
Yhdistyksen
tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen tulee jättää tilinpäätös
tilintarkastajille viimeistään 15. päivänä maaliskuuta.
Heidän tulee antaa lausuntonsa maaliskuun loppuun mennessä,
kuitenkin viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta. |
|
|
|
|
| 13
§
|
Yhdistyksen nimenkirjoitus |
|
|
|
Yhdistyksen
nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
yhdessä, tai jompikumpi heistä yhdessä sihteerin
kanssa. |
|
|
|
|
| 14
§
|
Sääntöjen muuttaminen |
|
|
|
Näiden
sääntöjen muuttaminen vaatii yhdistyksen kokouksessa vähintään
¾ osan enemmistön annetuista äänistä. |
|
|
|
|
| 15
§ |
Yhdistyksen purkaminen |
|
|
|
Yhdistyksen
purkamista varten tehtävältä päätökseltä vaaditaan
yhdistyksen kokouksessa vähintään ¾ osan enemmistö annetuista
äänistä. Päätös
on tehtävä kahdessa perättäisessä yhdistyksen kokouksessa,
jotka on pidettävä vähintään yhden (1) kuukauden ja enintään
kahden (2) kuukauden välein. |
|
|
|
|
| 16
§
|
Puretun tai lakkautetun yhdistyksen varojen käyttö |
|
|
|
Yhdistyksen
purkauduttua tai lakkauduttua sen varat käytetään
Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri ry:n ja Pohjois-Karjalan
Reserviläispiiri ry:n toiminnan tukemiseksi puoliksi kummallekin.
Mikäli jompikumpi tai kummatkaan piirit eivät ole olemassa
kyseisellä hetkellä, yhdistyksen varat käytetään yhdistyksen
tarkoituksen edistämiseen viimeisen purkautumisesta päättävän
kokousten päätöksen mukaisesti. |
|
|
|
Yhdistyksen
tullessa lakkautetuksi, käytetään sen varat samaan tarkoitukseen. |
|
|
|
|
|
|
| Perustettu
21.2.2006 |
|
| Merkitty
yhdistysrekisteriin 5.6.2006 |