Kari Hakkarainen.

 

 



In Memoriam KARI HAKKARAINEN
1945-2006


Sinä lähdit. Lopullisesti. Lähdit aina kun pyydettiin. Vapaaehtoisesti. Lukuisiin eri tilaisuuksiin. Lähdit kun tarvittiin pyyteetöntä talkooapua.

Asehistoriallisen Killan toiminnassa olit pitkään mukana. Reserviläistyön koit erityisen läheiseksi. Toimit Joensuun Reserviläisten varapuheenjohtajana ja johtokunnassa kuusikymppiseksi. Kannoit erityistä huolta reserviläisaktiivien muistamisesta. Muistit muita vaikka Sinua ei muistettu. Et unohtanut veteraanejakaan.

  Pyysin Sinua monena vuotena avuksi sotainvalidien ystävänpäiväkonserttiin ovimieheksi. Pyysin, kun tiesin Sinun tulevan. Tulit aina. Kun piti saada miehiä veteraanikeräykseen niin eikös siellä olleet Eero ja Sinä. Vuodesta toiseen. Viestikillan, perinneyhdistysten ja rauhanturvaajien tilaisuudet koit myös omaksesi. Juuan reservikomppanian majalla olit vakiovieras, veteraani- ja invalidivieraiden taluttaja ja pyörätuolin vakiokuljettaja.
Auttaja.

Minut pysäytti joulunalusviikolla pimeässä liukkaalla kelillä Joensuusta Juukaan ajon aikana tullut viesti matkapuhelimeeni. Se tuli Jakon Eerolta: “Polttelen sinivalkoista kynttilää Hakkaraisen Karin muistoksi, poistui rivistä viikolla...”
Soitto Eerolle varmisti kolkon sanoman. Karin elämä oli sammunut, piirin kunniapuheenjohtaja sanoi hiljaisella itkuisella äänellä. Siinä puhelussa ei paljon sanoja tarvittu. Hyvä ystävämme oli poissa. Reserviläistoverimme. Veteraanityön veli. Arjen unohdettu sankari.
Mieleeni palasivat hetket loppukesällä kun istuimme keskussairaalan päärakennuksen puolivälissä sijainneella parvekkeella Sinun ollessasi osastolla vaikean sairauden ja ankaran operaation uuvuttamana. Viimeisellä tapaamisella liikkumistasi rajoitti osittain amputoitu jalkasi, mutta se ei Sinua vaivannut.
Sinun aina käsittämätön rauhallisuus ja arjen eläjän realistisuus olivat tallella. Hetken olimme hiljaa ja katsoimme alhaalla kiirehtiviä autoja ja ihmisiä. Meillä ei ollut kiirettä. Olemuksesi oli entistäkin seestyneempi ja äänesi vieläkin hiljaisempi kuin tavallisesti. Sanat korvasivat ajatuksemme. Lupasit palata reserviläistoimintaan kun toipuisit leikkauksesta ja saisit voimia sairauksiesi voittamiseen. Lujimmat ystäväsi olivat vierailleet luonasi. Vähäiset olivat tukijasi kun tarvitsit itse tukea. Sinä unohduit liian monilta. Totesimme sairastumisen myötä ystäväpiirin katoavan.

Sitten Sinä katosit. Lähdit kun pyydettiin. Viimeiselle matkalle. Kutsu tuli korkealta ja matkan päämäärä oli tuntematon. Jos siellä on enkeleitä, missä oletkin, he silittävät nyt kiharoitasi, jotka jäivät vaille kosketusta kun elit armotonta aikaa. Siksi kuolemallasi on lohduttava sanoma.
Näinä aatteettomuuden ja itsekkyyden aikoina Sinunlaisesi miehet ovat harvinaisia. Katoamassa. Siksi Sinun tekosi elävät ja ovat esimerkkinä muille. Ne eivät katoa.

Kiitos ystävyydestä, et unohdu. Kari.


Jarmo A. Tolvanen
Pohjois-Karjalan
Reserviläispiirin puheenjohtaja
31.12.2006 asti