Haastattelu



FT Ali Pylkkänen (vasemmalla) 
mieliharrastuksensa parissa.
 
Valokuva: Timo Laitinen 2003.



Ali Pylkkänen Nurmeksessa ”Kärnän kivellä”. 
Pienenä ihmisenä luonnon ihmeitten keskellä 
tunnen olevani lähinnä Luojaani. Siellä on
 hyvä rauha pohtia omaa ja
maailman menoa.
 Valokuva Seppo Rissanen 2006.

 

 



Sotahistorioitsija, Suomen historian dosentti Turusta:
ALI PYLKKÄNEN - KARJALAN POIKIA

Ali Pylkkänen on reservin kapteeni Nurmeksesta (s. 1963). Pylkkäsen perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta. Mieluisimmiksi harrastuksikseen Ali kertoo metsästyksen ja reserviläistoiminnan.
- Suoritin varusmiespalvelun Karjalan Jääkäripataljoonassa ja olen Turun yliopiston historian laitoksen kasvatti. Tutkimustyötä olen tehnyt lisäksi Ruotsin sotakorkeakoulun Sotahistorian osastossa että Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitoksen palkoilla. Urani aikana olen tutkinut suomalaista yhteiskuntaa  keskiajalta nykypäivään, mutta erityiskiinnostuksen kohteena on ollut sota- ja maanpuolustushistoria.


Miten mukana reserviläistoiminnassa?

Ali Pylkkänen kertoo toimineensa Nurmeksen Reserviupseerien riveissä 7-vuotiaasta lähtien isä-Aren ”lähettinä” Operaatio Umpihangessa sekä partiotaitokilpailuissa ja jäsenyys jatkuu yhä.
- Osallistuin kerhon toimintaan aktiivisesti Nurmeksessa ollessani, ja myöhemminkin 1990-luvun alkuvuosiin asti ”Umpihanki-jotoksiin” ja ResUL:n valtakunnallisiin jotoksiin. Olen oppinut, että maanpuolustustyötä voi tehdä monella arvokkaalla tavalla, tutkijanakin.
- Viime vuosina olen ottanut selvää, miten vapaaehtoista maanpuolustustyötä itsenäisessä Suomessa on harjoitettu ja millaisin tuloksin. Uskon tuoneeni vahvan panoksen suomalaiseen maanpuolustuskeskusteluun ja sotilaskoulutukselliseen tietämykseen, nimenomaan Suomen suurimman maanpuolustusjärjestön, eli suojeluskuntajärjestön ja maan vanhimman reserviläisjärjestön Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) historiantutkijana. Erityisesti minua on kiinnostanut molempien järjestöjen sotilaskoulutuksellisen roolin arviointi.  Yhdessä dos., FT Kari Selénin kanssa kirjoittamassani ”Sarkatakkien armeija” –teoksessa (2004) osoitimme, että suojeluskuntajärjestön sotilaskoulutuksen merkitys talvisodan ihmeen synnylle sotaväen rinnalla oli ratkaisevaa laatua, Pylkkänen toteaa.


Miksi kiinnostunut sotahistoriasta?

Koti, uskonto ja isänmaa kuuluivat lapsuuskodin perusarvoihin, Ali toteaa. – Luin sotaromaaneja jo poikasena illat pitkät. Myös tietoisuus siitä, että oman suvun miehiä on kaatunut sodissa, on minua puhuttanut. Hyvää elämää lapsuudessaan kokeneena ymmärtää, että on arvoja, joita tarvittaessa on puolustettava vaikka oman hengen uhalla. Jälkipolvilla tulee olla vapaus ja oikeus hyvään sekä ihmisarvoiseen elämään.
Alin mukaan yleinen asevelvollisuus on hieno puolustusjärjestelmä - sen myötä kasvamme toistemme oikeuksien puolustajiksi. Sota on pelottava, mutta samalla jännittävä tutkimuskohde. Sotia tutkiessa kohtaa järkyttävyyttä, järjettömyyttä, surua ja tuskaa. Se opettaa nöyräksi.
Sotahistorioitsija Ali Pylkkänen kertoo parhaillaan tutkivansa professori, emeritus Jussi T. Lappalaisen ja ruotsalaisen kollegan dosentti Lars Ericson-Wolken kanssa Suomen sotaa 1808-1809.
- Sain tehtäväkseni kirjoittaa mm. Pohjois-Karjalan taistelut. Synnyinmaakunnan sotahistoriaan perehtyminen on minulle kunnia-asia. Tästä tuli mieleeni, että sain luovuttaa kiitokseksi Ruotsin sotakorkeakoululle stipendiaattivuodestani Nurmeksen Reserviupseerien pöytäviirin, johon on kuvattu rajakapteeni Olli Tiaisen ”pistoolit ja tiainen”. Oma reserviupseerikerhoni siis vaalii Olli Tiaisen maanpuolustusperintöä. Joku viikko sitten olin Ruotsin sota-arkistossa, jossa käsiini osui eversti J. A. Sandelsin kirje Tiaiselle. Sandels arvosti paljon pohjoiskarjalaisilta talonpoikaisjoukoilta saamaansa tukea.


Mietteitä RUL:n 75-vuotishistoriateoksen kokoamisen tiimoilta

- Yhdessä dos., FT Kimmo Ikosen kanssa kirjoittamamme ”Haasteena sodan ja rauhan johtajuus: Suomen Reserviupseeriliitto 1931 - 2006” –teos oli mielenkiintoinen projekti. Ali toteaa.
- Reserviupseeriliiton ja sen jäsenyhdistysten toiminnan tutkiminen suomettumisen ajanjaksolta oli haastava tehtävä. Sotilastaitojen ylläpitäminen aikana, jolloin ”yleiset syyt” eivät siihen kannustaneet, oli aihe, josta ei vieläkään haluttu tai rohjettu avoimesti puhua. Reserviläishistoriikeissa saatoimme osoittaa sellaisen väitteen virheelliseksi, ettei muka reserviläisyhdistyksissä voitu sotilaskoulutuksellista toimintaa harjoittaa, koska se ei ollut Pariisin rauhansopimuksen mukaan sallittua.
- Kysymys oli enemmänkin kerhojen omasta suomettuneisuudesta ja itsesensuurista kotimaisen äärivasemmiston syytösten vuoksi. Rauhansopimuksessa ei kielletty, vaan ainoastaan asetettiin sotilaskoulutukselle tiettyjä rajoituksia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan aktiivisimmissa kerhoissa löytyi kekseliäisyyttä pitää sotilastaitoja yllä, mikä myös käy ilmi kirjastamme. RUL:n 75-vuotisjuhlissa liiton nykyinen puheenjohtaja osoittikin erityisen kiitoksensa sille reserviupseerien kantajoukolle, joka vaikeinakin aikoina piti aktiivisesti huolta sotilastaidoistaan.


Mitä mieltä yleisestä asevelvollisuudesta, Natosta?

Ali Pylkkäsen mukaan yleinen asevelvollisuus on Suomelle paras vaihtoehto. Nato-kysymys on vaikeampi ja monipolvisempi asia. Itselleni riittää oman tontin, eli Suomen puolustaminen.
- ”Puhtaista” maaoperaatioista selviäisimme kriisitilanteissa ominkin voimin, mutta ilmapuolustuksen tehokas järjestäminen maaoperaatioiden onnistumiseksi on asejärjestelmien kallistuessa ongelmallista. Liittoutuminen toisi näiltä osin selviä etuja. Sama koskee meripuolustusta. Edessä on siis valinnan paikka: meidän on joko oltava valmiit panostamaan entistä enemmän maanpuolustukseen tai sitten harkittava liittoutumista tai kokonaan uudenlaista puolustusdoktriinia. Miten valitsemmekin, uskottava maanpuolustus jatkossa tulee olemaan entistä kalliimpaa ja vaatii yhteiskunnalta lisäpanostuksia, Ali toteaa.
- Isänmaan ja sen demokraattisten arvojen puolustaminen on selvä juttu, mutta mahdollisuus vieraalla maalla kaatumiseen saa minut kysymään mitä ja kenen etuja puolustaisimme. Itse en olisi valmis sotimaan Suomen ulkopuolella, Pylkkänen toteaa.


Kansainvälinen kriisitoiminta ja maakuntajoukot?

Sotahistorioitsijan mielestä Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisitoimintaan rauhan puolesta palvelee maamme etua ja puolustuskykyä. On suomalaisten etu, että sotilaamme perehtyvät Naton johtamisjärjestelmään ja sen toimintaan, myös komento- ja merkkikieleen. Avunsaantitarvetta ajatellen puolustusvoimiemme tavoittelema Nato-yhteensopivuus tuntuu luontevalta.
- Maakuntajoukkojen perustaminen on käsittääkseni kompromissi. ”Ilmolan työryhmä” päätyi 1990-luvun alun sotilaallisessa tilanteessa esittämään ei-aseellista vapaaehtoista sotilaskoulutusta. Se oli pettymys niille, jotka halusivat, että vapaaehtoinen maanpuolustus olisi järjestetty 1930-luvun tapaan. Aika oli kuitenkin ajanut ”suojeluskuntamaisen järjestelyn” ohi. Ehkä ei olisi löytynyt riittävästi vapaaehtoisiakaan, jotta tällainen ratkaisu olisi ollut mahdollista. Maakuntajoukkojen perustamisella puolustusvoimat on kuitenkin antanut aktiivisimmille vapaaehtoisille reserviläisille vastaavantapaisen sitoutumismahdollisuuden.


Mielipiteitäsi muihin ajankohtaisiin aiheisiin?

Päällimmäisenä Ali kertoo hänellä nousevan mieleen huolen hyvästä yhteiskunnallisesta johtamisesta.
- Reserviupseeriliiton historiateoksen yhtenä punaisena lankana oli sen pohtiminen, mitä on hyvä johtajuus. Kirjasta löytyy hyviä ja kestäviä eväitä tämän tueksi. Ajankohtaisena mainittakoon esitys siitä, että hyvältä johtajalta voi odottaa myös kohtuullisuutta palkkauksensa ja elintasonsa suhteen. Esimerkiksi RUL:n puheenjohtajana 1945-57 toiminut Ilmo Ollinen nosti aikanaan esille, että yhteiskunnan sosiaalisten olojen parantamisen kuuluu olla reserviupseereiksi koulutettavien sydäntä lähellä.