Paloaukealla paukkui pitkästä aikaa -

Varuskunnan muistomerkki paljastettiin Paloaukeapäivänä

 

- Toivon, että tämä muistomerkki yhdessä sirpalepatsaan kanssa ilmentäisi isänmaan puolustustahtoa esi-isiltä saadun perinteen mukaisesti. Toivon, että ne molemmat ilmentäisivät myös tahtoa rakentaa ja kehittää maakuntaa ja Suomea myös tulevaisuudessa, auttaisivat meitä ymmärtämään omaa haavoittuvuuttamme, antaisivat meille voimia ja rohkeutta kohdata vaikeat ajat ja sallisivat meidän tuntea ylpeyttä hyvistä saavutuksistamme, totesi Liperin kunnanjohtaja Paavo Tyrväinen puhuessaan 27. elokuuta muistomerkkiä paljastamaan kokoontuneelle väelle.

Kenttärovasti Heikki Holkeri puhui paljastustilaisuuden kenttähartaudessa juurista, jotka kannattelevat ihmisen elämää. Paloaukealla vilisikin vieraita satamäärin, sillä runsas joukko varuskunnassa palvelleita oli palannut hetkeksi juurilleen. Lämmin syysaurinko todistikin täydeltä terältään kävijöille, että valoisat ja lämpimät muistot Ylämyllyn varuskunnasta olivat totisinta totta.

Varuskunnan muistomerkkihankkeen saattoi alulle Pohjois-Karjalan Tykistökilta.

Killan jäsenet Juhani Mähönen ja Jorma Volotinen paljastivat kiveen kiinnitetyn muistolaatan. Muistomerkkiin kuuluvat myös 155 mm raskas kenttähaupitsi m1917 ja neljä raskasta 120 mm kenttäkanuunaa m1878 jalustoineen.

Varuskunnan muistomerkin paljastusta kunnioitti läsnäolollaan myös alueen entinen isäntä, Pohjois-Karjalan Prikaati. Prikaatin sotilaat olivat puettuina tämän päivän taistelijoiden asuun ja vanhan jermun vaatteisiin. Soittokunta juhlisti myös esityksillään tilaisuutta.

Arvokas muistomerkki

Historiallisen varuskunnan muistoksi valmistettu monumentti on arvokas lisä Liperin muistomerkkien joukkoon, vaikka rahaa rakentamiseen käytettiin erittäin vähän.

- Harvoin muistomerkki valmistuu tähän hintaan, totesi Pohjois-Karjalan Tykistökillan puheenjohtaja Pekka Hyttinen.

- Talkootyöllä ja lahjoituksilla aikaansaatu muistomerkki maksaa vain muutamia tuhansia, laskeskeli puheenjohtaja Hyttinen. Talkoisiin ovat osallistuneet tykistökillan jäsenet - niin siviilit kuin aiemmin kantahenkilöstöön kuuluneet.

- Joensuulainen elementtitehdas toimitti betonit asevelihintaan ja liperiläinen rakennusurakoitsija lahjoitti puutavaran. Liperin kunta osallistui myös hankkeeseen, mm. vihertyöt kustansi kunta. Killan jäsenet ovat tehneet kaikki käytännön rakennus- ja siivoustyöt, kertasi Hyttinen hanketta.

Paloaukean muistelua

Muistomerkin paljastuksen jälkeen liikahtivat varmasti jo vanhimpienkin tykkimiesten sydämet, sillä Niinisalon ratsastuskerhon jäsenet karauttivat tuliasemiin hevosvetoisella jaoksella.

Jopa Paloaukean laidassa lymyävän varastoalueen hälyttimetkin totesivat jotain poikkeavaa tapahtuvan, sillä hälyttimet pirahtivat soimaan ensimmäisen yhteislaukauksen jälkeen.

Hevoset pääsivät urakkansa päätteeksi yleisön hellittäväksi ja katseita keräsivät myös pussihousujalkaiset tykistön miehet.

Paloaukeahan sai ensimmäisenä vaivoikseen jalkaväkipataljoonan. Menneitä aikoja voi verrata nykyiseen jalkaväen näytöksessä, jossa hyökkäsivät vuorotellen jalkaväkiryhmä Tuntemattoman sotilaan ajoilta ja nykyaikainen jääkäriryhmä.

Soppaa ja munkkeja

Vapaaehtoiseen harjoitukseen kokoontuneet naiset keittivät juhlaväelle kenttälounaan. Monelle sotilaalle ja omaiselle tutuksi käynyt Ylämyllyn sotilaskoti oli avattu myös juhlavieraille. Ylämyllyn sotilaskotisisaret kahvittivat vieraat ja munkit maistuivat - kuin silloin ennen.

Liikuntahallin ympäristöineen miehittivät puolustusvoimien ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen eri toimijoiden esittelijät. Esillä olivat mm. Vapaaehtoinen Maanpuolustuskoulutus, Naisten valmiusliitto, Sotilaskotitoiminta, Sinibaretit, reserviläiset, varusmieskoulutus ja pelastusala.