"Loukkaantunutta" tuodaan maastosta ahkiossa...




Kaikki loppuu aikanaan. Ei ole enää pitkä matka..




Ennen taukoa mietittiin tuliylläkköön liittyviä asioita...





Ahkio oikuttelee...




Sää lämpeni ja muuttui räntäsateeksi...




Jokainen halusi saada kastuneita varusteitaan kuiviksi...




Väsyneet, mutta onnelliset taistelijat ...

 

 



UMPIHANKI 2008


Sotapäiväkirja 1-ryhmän
taistelusta Sotinpuron maastossa luonnonvoimia vastaan.
Vänr Tarja Kilpeläinen
Alik Anni-Helena Martikainen



Perjantai 1.2.

Perjantai-iltana 17 hengen vahvuinen reserviläisjoukkomme saapui Sotinpurolle, Yöttäjän leirialueelle. Ensimmäisenä meitä odotti varustesulkeiset. Tänä vuonna umpihankeen ei tarvinnutkaan omia kamppeita haalia, vaan ”järjestävä seura”, MPK / Puolustusvoimat sponsoroi sekä varusteet että muonat.

  Kello 20.00 iltapalaa seurasi iltapuhuttelu, jossa kurssin vetäjät esittelivät seuraavan päivän kulkua, eli mitä tuleman pitää. Puhuttelun jälkeen lähdimme jännittynein mielin ja into piukeana kohti telttoja, jotka järjestelytoimikunta oli meille avuliaisuudessaan valmiiksi pystyttänyt. Ilta teltalla meni tutustuessa oman ryhmän jäseniin ja leirimakkaroiden paistamiseen.


Lauantai 2.2.

Lauantai-aamun toiminta oli räväkkää ja sotilaallista. Kaikki ryhmämme jäsenet taisivat olla hereillä jo huomattavasti ennen sovittua klo 6:n herätystä. Luulen, että joukossa oli myös sellaisia, jotka eivät nukkuneet yön aikana silmäystäkään. Jännittikö tulevat koitokset vai valvottiko omaan sänkyyn verrattuna epäergonomisempi nukkumapaikka?

  Aamun aluksi purimme teltan, kasasimme tavarat ja suunnistimme ruokailukatokselle. Aamupalan lomassa karsimme vielä tavaroita, säädimme ja voitelimme suksia sekä latasimme itseämme henkisesti ja fyysisesti lähtökuntoon. Sää oli haastava, joten päivän jotokselta saattoi odottaa mitä vain. Taivaalta tuli lunta sakeana sateena, mutta onneksi ilma oli vielä pakkasen puolella

  Alkumatka meni mukavasti 1.ryhmän suunnistaessa edessä. Kouluttajamme Hannu Torvinen piti tahdin rauhallisena ja tsemppasi säätämään ja huoltamaan varusteitamme. Ensimmäiset kilometrit luisti hyvin ja matka eteni mukavasti. Lähestyessämme lounaspaikkaa sää lämpeni ja lumisade muuttui räntäsateeksi. Kynttilän vaikutus suksenpohjiin alkoi olla enää henkistä. Hiihto muuttui kävelyksi; jalat, nilkat etunenässä, olivat kovilla. Positiivista oli se, että ahkio liukui liukkaasti. Ennen lounastaukoa palauttelimme mieleen tuliylläkön tekemiseen liittyviä asioita (taktiikkaa, maaston vaatimuksia, irtautumista).

  Lounastauolla pasta ja makkara maistuivat. Järjestäjien virittelemillä nuotioilla oli tungosta. Jokainen halusi saada alkumatkasta kastuneita varusteitaan kuivemmiksi. Pian oli kuitenkin aika pakata trangiat, nostaa rinkat pykälään ja jatkaa matkaa. 2. ryhmä lähti keulassa liikkeelle, emmekä sen koommin heihin paljon törmännetkään, muutamaa näköhavaintoa lukuun ottamatta. Ryhmämme eteni viimeiset 10 km tukikohtapaikalle hyvässä hengessä.


Välillä naurettiin, välillä kiroiltiin

Ahkion vetovuoroja vaihdoimme alkumatkasta usein. Lopulta ahkio päätyi Jounin ja Antin hoteisiin. Matka taittui juohevasti, vaikka sää teki etenemisestä hetkihetkeltä haastavampaa. Välillä naurettiin, välillä kiroiltiin, välillä pistettiin vaseliinia nivusiin. Kuten jokainen taisto, niin myös tämäkin vaati omat uhrinsa. Keikkuvilla suksilla kävely teki tehtävänsä, joten pari ryhmämme jäsentä jouduttiin evakuoimaan n. 3km ennen tukikohtaa. Viimeiset kilometrit etenimme pimeässä ja illankähmässä saavuimme ehjinä perille tukikohta-alueelle. Evakuoidut taistelijamme olivat tiedustelleet jo tukikohdalle paikan ja kaivaneet teltan pohjan valmiiksi.

  Hieman jo hammasta purren tsemppasimme ja pistimme tukikohdan pystyyn. Teltan lämmetessä ja kuivuessa sekä trangioitten poristessa fiilis alkoi jälleen kohota. Jussi kunnostautui kaiken muun lisäksi myös erinomaisena kahvinkeittäjänä. Eväät kiersivät ringissä. Sumppia ja tsaikkaa riitti jokaiselle halukkaalle. Yöllä kipinässä oli rauhallista, sillä tuhina taisi kuulua vaihteeksi jokaisesta makuupussista. Ainoastaan yöllä alkanut kova tuuli riepotteli teltan seiniä. Itselleni jäi päivästä erittäin hyvä fiilis. 18 km:n ”hiihtolenkki” oli kuviteltua rankempi, mutta ryhmämme selvisi siitä hyvin. Jokainen osoitti oivaa asevelihenkeä, mistä johtuen voin olla ylpeä kuuluessani tällaiseen reserviläisporukkaan.


3.2. sunnuntai

Leppoisasti sujuneiden aamutoimien ja tukikohdan purkamisen jälkeen jatkoimme matkaa lähestulkoon virkeinä. Joku yläkerrassa oli ilmeisesti ollut kuulolla, sillä tänään suksilla pystyi jopa hiihtämään ihan oikeasti. Tunnelma oli suorastaan riemuisa. Pienen alkumatkan jälkeen oli vuorossa ensiapukoulutus, jossa lavastettiin yksi ryhmän jäsenistä (yllättäen pienin, tässä tapauksessa) loukkaantuneeksi. ”Puuhun hiihtäneelle” annettiin asiantunteva ensiapu, jonka jälkeen hänet evakuoitiin ahkion kyydissä takaisin lähtöruutuun Yöttäjän leirialueelle.

  Onnistuneesti päättyneen hiihto ja evakuointitaipaleen jälkeen kurssi alkoikin olla loppumetreillään: vuorossa oli varusteiden huolto ja luovutus, sauna, ruokailu sekä päätöstilaisuus.

  Mukavinta ja mieleenpainuvinta tällä jotoksella oli oman ryhmän toiminta ja yhteishenki, sillä sen ansiosta lauantain suksi-kävely koettelemus oli vain pieni paha muutoin mainiosti onnistuneessa retkessä! Toivottavasti näemme ensivuonna uudestaan.