HYVÄT ReserviSISARET JA -VELJEt!


Kiinnitin taannoin erikoisesti huomiota Karjalaisen tekstiviestipalstalla olevaan kommenttiin, jossa kysyttiin miksi veteraanit eivät ole kuuteenkymmeneen vuoteen hankkineet omaisuutta, koska pitää suorittaa edelleen keräyksiä. Miksiköhän? Isoisämme, isämme, isoäitimme ja äitimme joutuivat uurastamaan kovasti raivatessaan metsistä ja soista peltoja, rakentaen uutta elämää, kasvattaen ja kouluttaen myös lapsikatraansa. Ei silloin eläkkeitä kertynyt. Siksi keräys. Todella monilla veteraaneilla ja heidän vaimoillaan ovat todella pienet eläkkeet. Yhteiskuntamme ei ole vuosikymmenten aikana hoitanut velkaansa näille naisille ja miehille! Kyllä juhlapuheissa muistetaan, mutta teot puuttuvat. Meidän reserviläisten velvollisuus on omalta osaltamme puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen merkittävällä tuella maksaa kunniavelkaa veteraaneille, keräyksiä suorittamalla. Jatkakaamme toimintaamme niin kauan kuin viimeinenkin veteraani kuulee iltahuutonsa.

  Miksi toimijoita ei löydy tapahtumiin, jotka ”työllistävät” vain muutaman kerran vuodessa?
Ainakin omassa yhdistyksessäni on erittäin vaikeaa saada jäseniä kantamaan lippuja ja henkilöitä seppelepartioihin, pois lukien joulun kunniavartiot. Joensuussakin on yli 150 jäsentä ja vain kourallinen osallistuu uskollisesti tehtävien hoitamiseen. Ei todellakaan ole iso vaiva osallistua näihin pieniin, mutta tärkeisiin tehtäviin, kunnioittamaan naisia ja miehiä, jotka takasivat nykypolville mahdollisuuden kouluttautua ja työskennellä vapaassa maassa. Toivonkin
piirimme koko jäsenistöltä aktiivisuutta näissä asioissa.

  Liittomme kevätkokouksessa Kuusamossa nousi esille syksyllä valittavan uuden puheenjohtajan henkilöllisyys. Valitaanko puheenjohtaja liiton sisältä, vai ulkopuolelta politiikan tai liike-elämän vaikuttaja? Itse olen sitä mieltä, että asiasta pitää keskustella avoimesti ja useita vaihtoehtoja pohtien. Mielestäni RUL:n puheenjohtajan valintamenetelmä oli hyvä. Oli useita vaihtoehtoja. Käytiin avoin ”kilpailu” tehtävästä. Liittomme sisälläkin on hyviä vaihtoehtoja. Miettikääpä asiaa ja ottakaa yhdistyksissä kantaa, viimeistään syyskokouksessa Hämeenlinnassa.

  Kevät meni vauhdilla ja kesäaika on koittanut. Se tarkoittaa sitä, että kesäiset tapahtumat ovat edessä: on melontaa, golfia yms. Osallistukaa aktiivisesti tapahtumiin. Järjestäjät ovat sitä enemmän mielissään, mitä enemmän osallistujia on. Samalla vaivalla kun pyöritetään isompikin tapahtuma.


Aktiivista ja rentouttavaa kesää ja
parhaimmat onnittelu 4.6.
palkituille ja reservissä
ylennetyille!

 
 
Aimo Issakainen
Pohjois-Karjalan reserviläispiirin 
puheenjohtaja