Lieksan ev.lut.seurakunnan 
kirkkoherra Hannu Juntunen

 

 

 



RISTI RINTAMALLA JA VÄHÄN MUUTAKIN

 

Risti rintamalla -kirjan ovat toimittaneet sotarovasti Joh. Björklund ja maavoimien pastori Rolf Tiivola. Kirjan sain vuosia sitten eräältä jo pois nukkuneelta sotiemme veteraanilta.

Kun minulta pyydettiin joulutervehdystä tähän lehteen, pyysin, että voisin esittää tervehdykseni tuon kirjan kertomuksen pohjalta. Löysin sieltä pastori L.A. Paunun puheen, jonka hän piti sotajouluna vuonna 1939 jossain etulinjan korsussa Sakkolan Haparaisissa.

"Rakkaat veljet! Varmaan muistuivat mieleemme tuttua jouluvirttä ja jouluevankeliumia kuunnellessamme koti ja entiset joulut. Tänään olemme saaneet kotoa omat joulupakettimme rakkaine kirjeineen ja lahjoineen. On ollut herttaista huomata, että kotiväki muistaa meitä. Olemme tunteneet, että rakkauden siteet käyvät kotoa tänne ja täältä kotiin.

Rakkauden siteet myös yhdistävät meitä elävään Jumalaan. Tänä jouluna sen ehkä huomaamme selvemmin kuin ennen. Karu jouluaattomme täällä maanalaisessa korsussamme on Jumalan lahja tämäkin.

Täällä on joulunvietolta riisuttu pois kaikki ihmiskunnia ja koreus, kaikki se, mikä entisinä rauhan jouluina veti mielemme pois juhlan varsinaisesta sisällyksestä. Täällä me istumme pahnoilla suuressa ahtaudessa, ympäristössä, jota ei helposti korista juhla-asuiseksi. Hajalle ammutut talot ja kranaattien pirstomat puut muistuttavat meitä pahan tahdon joulusta, jonka vihollinen on meille valmistanut. Kuitenkin juuri tässä ympäristössä ja näissä oloissa joulun evankeliumi voi tulla meille läheiseksi ja rakkaaksi. Kun loistavan korea kehys ei vedä huomiota puoleensa niin kuin tavallinen joulujuhla, me näemme varsinaisen joulun oikeassa valossaan. Joulu on sittenkin hyvän tahdon juhla: Jumala rakasti meitä niin paljon, että hän salli poikansa syntyä meille Vapahtajaksemme."

Tämän jälkeen pastori Paunu kehotti puheessaan korsussa lepääviä miehiä olemaan pelkäämättä, heille ei tapahtuisi mitään pahaa.

Tämä sotapastorin sana toteutui muutama vuosi myöhemmin oman isäni kohdalla, joka siellä jossakin Syvärin linjalla oli vastaamassa joukkueensa joulun vietosta. Pappa ja hänen porukkansa olivat aloittaneet joulun vieton. Korsussa oli pidetty jouluaaton hartaus, lämmitetty joulusauna ja menty kylpemään. Joulusauna oli kuitenkin jostakin syystä syttynyt palamaan ja koko porukan, kuten Kiven seitsemän veljeksessä, oli rynnättävä ulos tulen lieskojen valaistessa heidän alastomia vartaloitaan. Vihollisen asemat olivat ampumamatkan päässä. Eivät ampuneet, vaikka siinä valaistuksessa he olisivat olleet helppo kohde. Muistivatko vastapuolella olevat, että oli Vapahtajan syntymäpäivä, jota Suomen pojat nyt juhlivat?

Tuli vapunpäivä. Toisella puolella mandoliini ja balalaikka säestivät isä Joosefin kunniaksi juhlivia työväen neuvostosotilaita. Heiltä taas syttyi korsu tuleen. Isäni kertoi, että hoippuvia neuvostosotilaita olisi siihen paikkaan ollut helppo "suolata". Mutta muistaessaan oman asemansa vähän yli viisi kuukautta aikaisemmin, jolloin naapuri ei avannut tulta jouluaattona, myöskään he eivät sitä tehneet. Tällä tavalla joulun Herran kultaisen säännön sanoma sai toteutua silloisessa inhimillisesti vaikeassa tilanteessakin.

Jospa tällaista mielenlaatua löytyisi myös meidän ajastamme! Varmaan silloin ristikin ja vähän muutakin olisi kevyempi kantaa!

Armorikasta ja siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa kaikille tämän lehden lukijoille!

Lieksan ev.lut.seurakunnan puolesta

Hannu Juntunen,  
kirkkoherra