Vilppu Vänskä 90-vuotispäivänään yhdessä häntä 
17.12.2002 haastatelleen Raimo Vänskän kanssa. 
Taustalla oleva maalaus kuvaa talon naisia 
pellavankäsittelyssä 1920-luvulla. 
Valok. Pentti Vänskä.



Täydennysmiehiä kuljetettiin Saunajärvelle vielä 
13.3.1940. Miehet olivat nuoria ja varustetaso kirjavaa. 
Aseet vaikenivat samana päivänä klo 11.00. 
Tieto rauhasta tuli hetkeä aikaisemmin. 
SA-kuva teoksesta: Suomi 85. Itsenäisyyden puolustajat.
 Rintamalla. s. 101. Weiling – Göös OY 2002.

 

 

 



VILPPU VÄNSKÄN (S. 9.3.1912) MUISTIKUVIA TALVISODAN NURMIJÄRVEN JA KUHMON TAISTELUISTA


Haastattelu: Raimo Vänskä

Suomen kenttäarmeija kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin 9.10 -30.11. 1939. Käsky tuli myös Vilppu Vänskälle. Tuolloin tilan yli 40 hehtolitran perunakylvö oli nostamatta, puinnit sentään ehditty tehdä. Tilanne oli lähtijälle vaikea.
Lähiseudun miehet koottiin Heinävaaran koululle, sitten Joensuun lyseolle ja edelleen Lieksaan eräälle koululle. Täältä matka jatkui kohteina Lieksan Kivivaara, Änäkäinen, Puuruun linja ja Kuhmon Saunajärven Luelahti. Joukko-osasto oli Er. P. 12/2 Os. A.


Vihollisen kohtaaminen
Nurmijärvellä

Lähtö vihollista vastaan tuli 30. marraskuuta. ”Myssäkät” koottiin ja siirryttiin majapaikan pihalle kyytiä norkoilemaan. Osuusmeijerin auto vei meidät Nurmijärven rajamaille. Autosta laskeutumisen jälkeen tuntui heti hirveältä, kun kranaatti ujelsi päidemme yli. Kaikki painuivat vaistomaisesti raviojaan. Minä siinä kohottauduin ja huomasin Erkki Raappanan kävelevän rauhallisesti tiellä. Tästä rohkaistuneina nousimme kukin noloina ylös.


Vilppu jatkoi kertomustaan:
- Raappana alkoi jaella miehiä. Minut määrättiin luutnantti Natusen ryhmään. Sen piti sijoittua linjan vasemmalle kaistalle. Linjassa oli vain muutama bunkkeri ja juoksuhautoja. Ryhmämme kohdalla ei ollut kaivantoja, ei telttaa eikä korsua. Nukkumisesta ei aluksi tullut mitään. Muonituskaan ei oikein toiminut. Leipälaukusta kaiveltiin murusetkin ja juomavesi noudettiin suon silmästä. Luntakin alkoi sataa ja kun oltiin huonoissa varusteissa, miehet ahtautuivat kylmän vuoksi yhdeksi kasaksi mantteliensa suojiin. Itsenäisyyspäivän tienoilla meille tuli käsky siirtyä taakse päin Nurmijärven suuntaan.
- Muutaman kilometrin päästä Nurmijärven keskustasta olin vartiossa Maijalan aukiolla erään heinävaaralaisen miehen kanssa. Huomattiin, kuinka aidan yli peltoaukealle alkoi lappaa venäläisiä solkenaan. Ammuin yhden aidan ylittäjän. Pahaa teki, mutta pakko oli ampua. Hyökkäys saatiinkin torjuttua ja tilanteen rauhoituttua kävin katsomassa ampumaani vihollista, venäläinen vääpeli oli.

- Tuupovaaralaisten komppanian päällikkö luutnantti Sainio antoi sitten meille käskyn tuhota aidan takaa edelleen ampuva pikakivääri. Viljo Myller katkoi läpimenopaikan piikkilangat. Venäläinen ei avannut heti tulta. Syöksyin aukon kautta ja heittäydyin oikealle. Tulta alkoi tulla piikkilanka-aukkoon. Pelkäsin, että meidät tapetaan kaikki siihen paikkaan. Silloin päätin, että kun tuli hetkeksi taukoaa, syöksyn aukosta takaisin. Onnistuinkin. Korpraali Yrjö Rautiainen Huhtilammelta yritti seuraavana, mutta haavoittui. Seuraavakin tuupertui piikkilanka-aidan viereen. Autoin haavoittunutta Rautiaista erään ilomantsilaisen miehen kanssa. Leikkasimme manttelista suojapeitteen ja käärimme haavoittuneen siihen. Saimme vielä vedettyä suojaiseen paikkaan ja kehotimme hevosmiehiä viemään Rautiaisen sidontapaikalle. Kuulin myöhemmin, että Yrjö Rautiainen menehtyi saamiinsa vammoihin.

- Sitten siirryttiin Pesonvaaraan, mistä käsin partioitiin viikon verran. Kahden tunnin väliajoin lähdettiin metsään hiihtämään. Näin yritettiin ehkäistä venäläisten yllätyshyökkäykset. Jouluaattonakin kierrettiin vielä vihollisen sivustassa. Niihin aikoihin vihollinen aloitti jo vetäytymisensä omalle puolelleen.


Kuhmon taisteluihin

- Tammikuun 21. päivänä 1940 tuli käsky panna pakkaukset kuntoon. Pielisjärveläiset jäivät vartioimaan Lieksan rintamaa. Muut komennettiin pakkauksineen kuorma-autoihin. Jouduin avolavalle tuuliselle paikalle. Paleli hirvittävästi. Olin niin huonossa kunnossa, etten perille saavuttuamme pystynyt auttamaan teltan pystyttämisessä. Lavalla sisemmällä olleet säilyivät paremmin viimalta ja hoitivat tämän työn.

- Kuhmon suunnalla jouduin pikakiväärin apumieheksi. Mukaan piti ottaa yli 400 patruunaa ja kolmen päivän muona. Sain vielä vehnäjauhosäkinkin ylimääräisenä kannettavaksi. Lyhyet sukset ja säkki vaikeuttivat etenemistä. Kun joukkueen varajohtaja Viljo Myller kyseli vapaaehtoista tiedustelijaa kärkietenijäksi, tuli eteeni, katsoi tiukasti silmiin ja sanoi, etteivät muut taida uskaltaa. Minä olin valmis lähtemään.

- Kun päivä valkeni, saavuimme Saunajärvelle. Upseerit aloittivat käskynjaon avoimella paikalla aavistamatta vaaraa. Venäläisten hyökkäys yllätti täysin. Aseveljiä kuoli ja haavoittui. Saimme käskyn käydä vastahyökkäykseen. Heikki Myller, Palolta kotoisin, tuli perässäni mahallaan lumiuraa myöten. Kuulat ujelsivat lumen pintaa hipoen. Tilanne oli sekasortoinen, eikä vastahyökkäyksestä tullut mitään.

- Pikakiväärivartiossa ollessani havaitsin Saunajärven rannassa venäläisiä. Rulautin siihen suuntaan. Huomasin, että venäläisiä oli viereisellä kukkulallakin. Meitä oli vihollista vastassa vain kaksi vajaata ryhmää. En ehtinyt pikakiväärillä edes tarkkaan tähtäämään, vaan ammuin ruilautellen kohti tulijoita. Tulituksemme oli niin kiivasta, että vihollinen perääntyi.

- Siinä taistelun tuoksinassa putosin sulaan puroon. Kun oli pakkanen, jalat paleltuivat tunnottomiksi. Teltan lämpimässä niitä sulateltaessa iski jalkoihin viiltävä kipu. Kun miehistä oli pulaa, en lähtenyt sairastamaan, vaan palasin pian uudelleen partiokierroksille. Tiheään suoritetulla partioinnilla haluttiin viholliselle antaa kuva, että meitä oli enemmän, kuin todellisuudessa oli.


Erään aamuyön tunteina Vilppu kertoi olleensa poterossa kahden tuttunsa kanssa. Kaveri ei vielä aamun hämärässä uskonut olevansa vihollisen tarkka-ampujan maalitauluna, mutta niin vain kävi, että sai kuolettavan osuman. Se oli kova paikka minulle, Vilppu Vänskä kertoi.

- Kuten kaikki tiedämme, talvisodan aikaan riitti ankaria pakkasia. Ruoka-aineetkin jäätyivät. Pakkasviima lisäsi kylmyyttä entisestään. Ihme kyllä sairastumisia ei juurikaan tullut. Lumesta sulatettiin vettä kovimpaan janoon, mutta sodan loppuvaiheessa oli vaikeaa saada puhdasta lunta; oli nokea, likaa ja kaikenlaista roskaa lähes kaikkialla.


Vilppu Vänskä kertoi parhaasta osumastaan eloisasti:

- Olin taas kerran pikakiväärini kanssa vartiossa Saunajärven lähimaastossa. Venäläiset lentokoneet huolsivat ilmasta käsin motissa olevia joukkojaan. Niistä annoksista saimme välistä mekin osamme. Kerran kolme huoltokonetta lensi aivan puiden latvojen ylitse. Aloin ampua keskimmäistä konetta. Ilmeisesti siihen tuli osumia, sillä kone teki pakkolaskun Saunajärven jäälle. Rauhan tultua konetta tutkittaessa koneen siipien kärkiväliksi mitattiin 38 metriä.