“Rauhanturvaaminen on tärkeä osa ulko- ja
 turvallisuuspolitiikkaa. Tällä hetkellä suomalaisia 
on yhdeksässä operaatiossa vajaa tuhat henkeä.”




Kosovo: KFOR:n kenttäjumalanpalveluksessa 
avustivat SKJK:n sotilaspastori Juha Klaavu 
sekä hänen seuraajansa sotilaspastori 
Camilla Kempas. 

Kuva: Jaakko Heikkilä 11.5.2008




SKJK:n komentaja eversti Pekka Saariaho 
tarkastaa paraatijoukot Kosovossa.

Kuva: Jaakko Heikkilä

 




RAUHANTURVAAMISEN HISTORIAA MAAILMALLA


Suomi - Rauhanturvaamisen suurvalta

“On suurpoliittisesti välttämätöntä, että Suomen ja Ruotsin lupaamat valvontajoukot asetetaan ensi tilassa Lähi-itään” – YK:n pääsihteerin sotilasneuvonantajan A.-E. Martolan sähke Suomeen ennen UNEF I- valvontajoukkojen lähettämistä Suezille.

  Suomen asema rauhanturvaamisen suurvaltana perustui pitkään maan puolueettomuuteen. Kylmän sodan päättymisen myötä kriisien luonne ja niiden hallitsemisen mekanismit muuttuivat. Suomessa omaksutun aktiivisen rauhanturvaamispolitiikan mukaisesti Suomi on osallistunut myös valtioiden hajoamisprosesseihin liittyvien kriisien hallitsemiseen ja mukauttanut lainsäädäntönsä uudistuneeseen tilanteeseen.


Perinteinen rauhanturvaaminen

Suomen ensimmäinen rauhanturvaamisoperaatio oli samalla maailman ensimmäinen rauhanturvaamisoperaatio siinä mielessä kuin sana käsitetään. Rauhanturvajoukkoja lähetettiin Suezille 1956 YK:n pääsihteerin Dag Hammarsjöldin nopeasti luonnosteleman suunnitelman mukaisesti. Joukkojen tehtävä oli mahdollistaa suurvaltojen kunniallinen ulospääsy umpikujasta, johon ne olivat ajautuneet. Kylmän sodan aikana ”Suezin malli”, pääosin puolueettomien maiden lähettämistä sotilaista kootut, kevyesti aseistetut ja taistelevien osapuolien väliin sijoitetut joukot, toimi rauhanturvaamisen peruskonseptina. Operaatioista, joihin Suomi osallistui, poikkeuksen muodosti UNIFIL Libananonissa. Israel ei ole koskaan täysin hyväksynyt sen olemassaoloa.
  Tyypillistä rauhanturvajoukoille oli pyrkimys ehdottomaan puolueettomuuteen ja valtioiden suostumus operaatioiden toteuttamiselle sekä voimankäytön rajoittaminen itsepuolustukseen. Operaatioiden mandaatti perustui riitojen rauhanomaiseen selvittelyyn, YK:n peruskirjan lukuun VI.

  ”Perinteisiä rauhanturvaoperaatioita” ovat olleet muun muassa UNEF I Siinailla, UNDOF Golanilla ja UNEF II Siinailla. Nykyisistä operaatioista perinteisen rauhanturvaoperaation konseptia noudattaa esimerkiksi Etiopiassa ja Eritreassa toimiva UNMEE-operaatio.


Sotilaalliseen kriisinhallintaan

Rauhanturvaamistoiminnan toimeenpano muuttui samalla, kun kylmä sota päättyi 1990-luvun taitteessa. ”Uudessa rauhanturvaamisessa” ei enää ollut selkeitä rintamalinjoja eikä neuvotteluosapuolia. Balkanin kriiseissä YK:n resurssit UNPROFOR-operaariossa olivat selvästi alimitoitetut sen tehtäviin nähden. Samaan aikaan Nato, ETYJ ja EU hakivat itselleen uusia tehtäviä muuttuneessa maailman tilanteessa. Nato on ainoan kolmesta toistaiseksi toimeenpannut sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita.
  Ensimmäisen kerran Suomi osallistui Naton johtamaan sotilaalliseen kriisinhallintaan 1996 Bosnia-Hertzegovinan IFOR-operaatiossa. Tällä hetkellä Suomi on mukana Naton johtamassa KFOR:ssa, jossa voimankäyttövaltuudet operaatiossa perustuvat YK:n peruskirjan lukuun VII, aktiiviset toimenpiteet rauhaa uhkaavissa tilanteissa.
  Ensimmäisen kerran Suomi oli operaatiossa, jonka mandaatissa viitattiin vastaavaan lukuun UNIKOM-operaatiossa Kuwaitissa. Operaation lähetettävien sotilastarkkailijoiden voimankäyttövaltuudet eivät kuitenkaan olleet perinteistä itsepuolustusoikeutta laajempia.
  Naton johdolla toimii myös ISAF Afganistanissa. Suomalaiset keskittyvät operaatiossa sotilas-siviiliyhteistyöhön Kabulin alueella. Operaatiolla on YK:n turvallisuusneuvoston mandaatti. Ensimmäisen kerran Suomi otti osaa EU:n johtamaan sotilaalliseen kriisinhallintaan Makedoniassa EuFor-operaatio Concordiassa vuonna 2003. Tällä hetkellä Suomi osallistuu merkittävällä panoksella EuFor Altheaan Bosnia ja Hertsegoniassa.


Teemasivujen aineistolähde:

Sinibaretti-lehti ja
Rauhanturvaajaliitto